25. tammikuuta 2016

"Baijerilainen kerma" eli Crème bavaroise

Kotoilijaleipuri on tullut tiensä päähän. 
Siirry UUTEEN BLOGIIN TÄSTÄ! 

Crème brûléen valmistamisen jälkeen mieleeni on jäänyt muhimaan ajatus bavarian creamin eli crème bavaroisen eli suoraan käännettynä baijerilaisen kerman valmistuksesta. Pannacottaa hitusen haastavamman bavaroisen voi maustaa haluamallaan tavalla, mm. marjoilla, sitrushedelmän kuorella, tummalla suklaalla, kahvilla, alkoholilla... Voi myös pitäytyä hienostuneessa vaniljalla maustetussa versiossa tai tehdä minun tapaani vain pienen lisäyksen valkosuklaan muodossa. Tämän ranskalaisen herkun hyydytin kahdessa pienessä kuparisessa kakkuvuoassa ja jämät kaavin kahteen pieneen alumiiniseen "muffinivuokaan". Bavaroisen tarjoilin itsetekemäni kirpsakan vadelma-puolukkahillokkeen kera. Ja oli muuten ihanaa!

Reseptin poimin kirjasta Professional baking.


Baijerilainen kerma 

11 g liivatetta
0,75 g kylmää vettä

62 g keltuaista
62 g sokeria
250 g täysmaitoa
½ vaniljatanko
250 ml kuohukermaa
125 g maitosuklaata

Laita liivate likoamaan kylmään veteen. Rouhi tai raasta valkosuklaa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi ja vaaleaksi metallikulhossa. Kaavi vaniljatangosta siemenet ja laita ne kattilaan maidon kanssa. Lisää myös kaavittu vaniljatanko joukkoon. Lämmitä maito melkein kiehuvaksi, poimi vaniljatanko pois ja lisää joukkoon valkosuklaa. Sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Kaada vaniljamaito sitten ohuena nauhana keltuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Valmista vesihaude ja lämmitä maitoseosta siinä koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee pikkuisen. Ota kulho pois vesihauteesta ja kaada liivate vesineen joukkoon. Sekoita kunnes liivate on sulanut. Anna seoksen jäähtyä hetki huoneenlämmössä ja siirrä se sitten jääkaappiin jäähtymään lisää. Sekoittele seosta aina välillä jottei seokseen tule epätasaisuuksia. 

Kun kermaseos on jäähtynyt muttei kuitenkaan vielä täysin asettunut, vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Kääntele vaahto kermaseoksen joukkoon huolellisesti ja kaada seos sitten vuokiin jähmettymään. Itse käytin kuvissa olevia vuokia sekä kahta pientä pyöreää vuokaa. 

Kun bavarialainen on jähmettynyt ja olet valmis tarjoilemaan sen, kasta vuoka kuumaan veteen ja kumoa se sitten nopeasti tarjoiluastialle. Silikonivuoan käyttäminen on helpompaa. Minun piti vetää vuokani reunat ohuella veitsellä läpi jotta sain hyydykkeen irroitettua, joten ulkonäössä on vielä parantamisen varaa!


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti